Yritys

Esimiesakatemia - Suomen parhaiden työpaikkojen rakentaja

Esimiesakatemia on vuonna 2015 perustettu suomalainen yritys. Valmentajilla on kuitenkin jopa 20 vuoden kansainvälisen tason kehittämisosaaminen. Palvelemme laadukkaasti ja ennakkoluulottomasti kaikkeen organisaatiokulttuurin, johtamisen, esimiestyöhön ja vaikuttavuussuhteiden kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Esimiesakatemia tarjoaa tuloksekasta valmennusta niin esimiehille, johdolle, erilaisille tiimeille, myyjille, yrittäjille kuin asiantuntijoillekin. Esimiesakatemian vahvuutena on asiakkaan tarpeen ymmärtäminen ja kaikki palvelut ovat mahdollista tuottaa räätälöitynä asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden.

Missionamme on olla rakentamassa Suomen parhaita työpaikkoja. Tätä missiota toteutamme kehittämällä organisaatiokulttuuria ja työntekijäkokemusta. Esimiestyön ja johtamisen kehittäminen on ratkaiseva osa edellisten kehittämistä. Käytämme viiden johtajuustason kehittämismallia, joka kuljettaa johtajaa tai esimiestä askelittain kohti vaikuttavampaa johtamissuhdetta. Tämä muuttaa organisaatiokulttuuria tehokkaasti.

Kehittämisen metodimme ovat nykyaikaisia, voimaannuttavia ja mukaansa tempaavia. Toteutamme pysyvää muutosta, kestävän kehittämisen periaatteilla. Tapaamme toimia kuvataan poikkeukselliseksi. Avaamme vaikeammatkin asiat siten, että ne pystytään ymmärtämään ja siirtämään käytännön toimintaan.

Toimintamme kolme kulmakiveä ovat huolellinen lähtötilanteen analyysi, edistymisen mittaaminen sekä tehokas implementointimalli, joka varmistaa kehittämistoimenpiteiden hyödyn jokapäiväisissä työssä ja sitä kautta organisaation tehokkuudessa.

Samoilla metodeilla pystymme kehittämään kaikkia esimiestasoja, aina toimitusjohtajasta team leaderiin. Jokainen valmennusohjelma tähtää pysyvän muutoksen saavuttamiseen ja konkreettiseen kehityksen mittaamiseen.